Tällä viikolla jälleen heräsin siihen kuinka ankaria ja tyytymättömiä me olemme omaa itseä ja kehoa kohtaan. Kuuntelin radiota ja siellä kuuntelijoilta oli kysytty mihin olet omassa kehossasi tyytyväinen. Toimittajan hämmästykseksi monissa vastauksissa oli kuitenkin kiinnitetty enemmän huomiota siihen mihin ei ole tyytyväinen. Monet vastaukset oli tätä laatua ”Olen tyytyväinen siihen, että minulla on vahvat jalat, mutta en pidä tästä ja tuosta kehon osastani". Olen toisinaan laittanut valmennuskursseilla ihmisiä listaamaan omia kehon osia, joihin on tyytyväinen. Se on osoittautunut yhdeksi kinkkisimmistä tehtävistä. Toisille listan tekeminen on vaivatonta, mutta yleensä suurelle osalle se tuottaa haasteita. Muistan elävästi yhden naisen kommentin omasta kehostaan. ”Perä on kuin seitsemän leivän uuni” Se oli samalla hupaisaa ja kamalaa. Sanoja voisi käyttää lempeämminkin. Ehkä se voisikin olla jatkossa muodokas lantio...

Suomalaisessa kulttuurissa on pitänyt olla nöyrä. Itseä ei ole saanut kehua eikä nostaa esille. Meillä vallitsee edelleenkin vähättelyn kulttuuri. Omaan kehoon suhtaudutaan usein vähätellen, kriittisesti ja projektina mitä koitetaan laittaa kuntoon. Muokataan peppua ja vatsaa.  Piiskataan itseä kuntosalilla tai lenkkipolulla tehokkaisiin suorituksiin.

ULKONÄÖLLÄ ON MERKITYSTÄ
Olen työurani aikana tavannut valtavia määriä ihmisiä. Miehiä ja naisia hyvin erilaisilta ammattialoilta ja koulutuspohjilta. En ole kuitenkaan koskaan vielä tavannut ihmistä, jolle omalla ulkonäöllä ei olisi minkäänlaista merkitystä. Omalla ulkonäellä on merkitystä jokaiselle meille. 

KEHOSI ON IHMEELLINEN  JA KAUNIS
Oma kehosi on kauneimpia asioita mitä maailmassa on. Oletko koskaan miettinyt kuinka ihmeellinen sinun kehosi on?  Kehosi kuljettaa sinua eri paikkoihin, mahdollistaa sinulle tehdä niitä asioita mitä haluat ja mistä nautit. Kätesi voivat kirjoittaa, luoda puutarhaa, silittää lempeästi, tehdä töitä. Voit haistaa ihanimpia tuoksuja ja maistaa hurmaavia makuja. Ihollasi voit aistia ilman lämpötilaa ja rakkaan kosketuksen. Pikkuvarpaasi auttavat sinua pysymään tasapainoisesti pystyssä. Mikä toinen yli puolitoistametrinen nisäkäs kävelee kahdella jalalla pitkiä matkoja?

Muistan edelleen miten aikanaan fysioterapeutiksi opiskellessa luin kehon anatomiaa ja fysiologiaa. Olin usein haltioissani siitä miten ihmeellinen keho on. Kehossa ei ole kuoppaa, kohoumaa tai mutkaa millä ei olisi merkitystä. Kaikella on tarkoitus kehon hienojakoisessa systeemissä. Hermosto, hormonitoiminta ja aineenvaihdunta yleensäkin ovat hyvin hienojakoisia tapahtumia ja nekin keho hoitaa aivan itse. Puhumattakaan raskaudesta tai synnytyksestä. Kerrassaan ihmeellisiä tapahtumia!  Raskauden keskeytyminenkin on omalla tavallaan ihme. Mikäli alkio ei jostain syystä kehity normaalisti keho tunnistaa tilanteen ja osaa useimmiten aivan itse luonnollisesti poistaa alkion.

Keho hoitaa aivan itsenäisesti hurjia määriä ihmeellisiä asioita ja siitä huolimatta me morkkaamme sitä, vaikka keho päivästä toiseen tekee parhaansa. Jotta keho voisi toimia optimaalisella tavalla se tarvitsee meidän apuamme. Meidän tarvitsee antaa sille säännöllisesti sopiva määrä ravitsevaa ruokaa ja juomaa, Liikuttaa kehoa, jotta se pysyy joustavana, vahvana ja kuona-aineiden on helpompi poistua. Välttää turhaa kemikaalikuormaa, jotta keho pysyy mahdollisimman puhtaana. Hengittää, mutta senkin keho hoitaa automaattisesti. Toki kehoa on parempi viedä paikkoihin missä ilman laatu on puhtaampaa ja se on onneksi meillä kaikilla Suomessa aika helppoa. Luonto on aina lähellä, jopa pääkaupunkiseudulla. Kurittamisen sijaan kehoa voi hoitaa lempeästi ja rakkaudella.

HUOLIMATTOMAT KOMMENTIT VOIVAT SAADA AIKAAN TUHOA
Omassa kehossani näkyy ja tuntuu jo iän tuomia merkkejä. Olen kuitenkin tyytyväisempi omaan kehooni, ehkä nyt nelikymppisenä, enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Aloitin blogin kirjoittamisen aamulla ja jatkoin illalla. Tässä välissä kaupungilla kävelin puistossa ohi ryhmän missä yksi vanhempi tukevassa humalassa oleva mies huusi perääni, miten ruma nainen tuossakin kävelee. Olisin voinut nostaa keskisormen tai yhtä hyvin käydä pitämässä hänelle puhuttelun. Ajattelin kuitenkin, että ei maksa vaivaa. Usein kommentithan johtuu jostain kommentoijan omasta ongelmasta. Pidän itseäni kauniina, vaikka ehkä kaikkien kauneusihanteisiin en välttämättä sovi, eikä tarvitsekaan. Sisälläni kuitenkin kuohahti. Eniten minua kommentissa ärsytti kuitenkin se, kuinka vaarallisia tiedän tuollaisten kommenttien olevan ja ehkä hän kommentoi muillekin samalla tavalla.. Herkemmille ihmisille huolimattomasti heitetty kommentti voi painaa itsetunnon alas tai käynnistää esimerkiksi syömishäiriön, kauneusleikkausbuustin, vielä piiskaavamman treenaamisen tai kurinalaisemman ruokailun. Yhdellä ohimennen heitetyllä kommentilla voi olla vakavat seuraukset ja peräänkuulutankin jokaisen meidän vastuuta sanojen käytössä toisia kohtaan.

HARJOITTELE LEMPEYTTÄ KEHOASI KOHTAAN
Toisinaan tekee todella hyvää pysähtyä pohtimaan sitä kuinka ihmeellinen ja upea keho sinulla on. Voi miettiä minkälaisiin asioihin se kykenee. Lempeää ja hyväksyvää suhtautumista omaa kehoa kohtaan voi tietoisesti harjoitella. Tässä on harjoitus, minkä voit hyvin tehdä, kun saat olla kaikessa rauhassa kotona.

Peiliharjoitus:
Seiso alasti kokovartalopeilin edessä. Peitä kehosi pyyhkeellä niin, että näet vain kasvot. Nosta pyyhettä alhaalta varpaista alkaen ylöspäin hitaasti asteittain ja katsele hyväksyvin silmin lempeästi kehoasi. Huomaa mitä kauniita kohtia kehossasi on.

Katsele myös kasvojasi tarkemmin lempeän sallivasti. Huomaa kaikki kauniit kasvojesi piirteet. Todennäköisesti yllätyt kuinka paljon kauneutta sinussa on.


Kiinnitä huomiota ajatuksiin ja sanoihin mitä käytät omasta kehostasi. Kannattaa muistaa, että kauneutta on olemassa hyvin monenlaista, huomattavasti laajempaa ja monipuolisempaa kuin sen hetkinen vallitseva trendi on. Itsevarmuus ja sisäinen tyytyväisyys myös hehkuvat kauniina ulos. Voit lisätä tietoisesti myönteisiä sanoja, joita käytät omasta kehostasi. Sinä olet upea. Sinä olet kaunis. Sinä olet hyvä sellaisena kuin olet. 


-Eeva Ojalehto-

Olen pohtinut sitä miten vaativaa on olla oma vapautunut itsensä. Voisikin sanoa niin, että vapautunut ihminen on hyvin harvinainen ja uhanalainen. Tiedäthän sellainen ihminen joka on iloisen vapautunut ja rennon hyväntuulinen. Ihminen joka tekee niitä asioita mistä nauttii ja iloitsee tekemisestä. Toimii spontaanisti ja kulkee haluamaansa suuntaan. Ihminen suhtautuu omiin mokiinsa rennosti ja sallii niitä toisillekin. Usein sellaisen ihmisen seurassa on helppo hengittää ja saa olla rennosti.

Olet varmasti tutustunut myös siihen toisenlaiseen ihmiseen jonka seurassa huomaat lihastesi kiristyvän ja itsesi yrittävän tsempata ettet tekisi virheitä tai koitat muuten panostaa, että saat tuotua parhaat puolesi esille, jotta varmasti kelpaat etkä tule tuomituksi. Tai siihen kolmanteen, joka on jatkuvasti varpaillaan, kontrolloi itseään ja on kireä kuin viulun kieli. Hänenkin seurassa huomaat omankin kehosi jännittyvän.

Eilen tapasin yhden vapautuneen ihmisen. Olen tuntenut hänet jo pidemmän aikaan. Hänellä on tekemisessään mukana ilo ja hymy on herkässä. Hänestä välittyy lämpö ja sallivuus. Seurassa on helppo olla. Nainen on ottanut elämän ohjat omiin käsiinsä ja kulkee kohti sitä suuntaa mitä itse syvimmin kaipaa. Keskustelimme hänen kanssa tästä aiheesta ja nainen kertoi hänen ystävänsä sanoneen hänen tulleen hulluksi. Nauroimme yhdessä asialle, miten siunattua on saada olla hullu!

Suurin osa meistä kontrolloi itseä ja omaa käyttäytymistä jatkuvasti. Usein tiedostamatta. Kontrolloinnin siemenet kylvetään meihin jo pienenä lapsena ja tuo kontrollointi lisääntyy koulumaailmassa ja työelämässä enemmän
tai vähemmän ammattialasta riippuen. Olen päässyt seuraamaan vuosien myötä erilaisissa työtehtävissäni läheltä eriammattikuntia ja sen kokemuksen pohjalta voinkin sanoa, että yksi vapautuneimmista ammattikunnista on lastentarhanopettajat. Ehkä spontaanius ja eläväisyys on säilynyt heillä juuri siksi, että he ovat tekemisissä lasten kanssa. Lapsillahan tuo kaikki on vielä pienenä tallella. Toki me ihmiset olemme luonnostaan erilaisia ja erilaisille ammattialoille hakeutuu erilaisia ihmisiä. Ehkä taustalla on myös pelkoa siitä, että työssä meitä saatetaan pitää epäpätevinä jos poikkeamme vallitsevasta käyttäytymiskoodista.

Olen sitä mieltä, että työelämä hioo meistä liikaakin omaa persoonallisuutta pois. Suomalainen kulttuuri on kontrolloiva. On lukemattomia kirjoittamattomia käyttäytymissääntöjä mistä emme ole tietoisia, mutta toimimme niiden mukaan. Poikkeavaan käyttäytymiseen ja toimintaan puutumme sanallisesti tai vieroksumalla. Janoamme vahvasti tulla hyväksytyksi niin vahvasti, että koitamme sulautua joukkoon.  Poikkeava toimija voi saada hullun leiman. 

Mikä tuon jatkuvan kontrolloin hinta on? Sairastuminen? Masennus? Pystyyn kuoleminen? Eläminen oman itsensä sivussa? Elämätön elämä?

Sosiaalisen median vaikuttaa helposti myös globaalisti kontrolloivasti vai mitä mieltä olet muotoilluista ja tummiksi maalatuista Instagram -kulmakarvoista? Ehkäpä vapaudessa on yksi syy siihenkin miksi mökkeily ja luonnossa oleminen on niin suosittua. Luonnossa ja kesämökillä saa olla vapaasti oma itsensä. Saa pukeutua miten huvittaa eikä tarvitse esittää toista kuin mitä sillä hetkellä on.  Jospa tuota vapaasti omana itsenä olemista uskaltaisi ottaa pikkuhiljaa mukaan arkeen ja työhönkin. Vapaasti omana itsenä oleminen on ehkäpä rohkeinta ja antoisinta mitä ihminen voi elämässään tehdä.

Omia kokemuksia ja näkemyksiäni siitä mitä hyötyä on kun uskaltaa olla rento vapaa oma itsensä:

• rentous lisääntyy
• luovuus lisääntyy
• itseluottamus lisääntyy
• rohkeus kasvaa
• oma tyytyväisyys elämään kasvaa
• uskallus kulkea omaa polkua kasvaa
• elämään tyytyväisyys lisääntyy
• vähemmän pingottamista ja stressiä
• enemmän vapautunutta oloa, iloa ja naurua
• tunne siitä, että on elossa lisääntyy

Tässä on sinulle pohdittavaksi muutama kysymys.  Kun mietit niitä niin tunnustele samalla kehosi tuntemuksia.

1. Milloin sinä olet kaikkein vapautunein?
2. Kenen seurassa saat olla vapaasti oma itsesi?
3. Mitä tehdessä sinun on helppo ja hyvä olla?
4. Mitä hyvää saat siitä itsellesi, että voit olla oma vapautunut itsesi?
5. Mihin muihin tilanteisiin haluaisit viedä tuon saman rennon vapautuneen olotilan?

 
Voit kiinnittää tietoisesti elämässäsi huomiota milloin sinun on hyvä olla ja milloin kehossasi tuntuu rennon vapautuneelta. Voit tietoisesti lisätä noita hetkiä elämässäsi enemmän. Se on myös hyvä suuntanuoli mitä kohti elämässä kulkea. Matkalla tarvii uskaltaa ylittää este siitä pelosta mitä muuta minusta ajattelevat. Piut paut sille! Kun alat olle enemmän vapaasti oma itsesi toiset kiinnostuvat sinusta ja siitä miten hekin voivat olla yhtä rennon vapautuneita ja hyväntuulisia kuin sinä.

 Vapaasti omana itsenä oleminen on ehkä suurinta ja antoisinta mitä voit olla. Niin hullua kuin se onkin, ehkäpä voit sallia hulluutta vähän itsellesikin.
​

Tämä on varmasti henkilökohtaisin ja kipein blogiteksti mitä olen koskaan kirjoittanut. Ehkä minun ei edes pitäisi kirjoittaa tätä, saati sitten julkaista missään, mutta jostakin syystä teksti haluaa tulla ulos näkyväksi. Eikä pelkästään minun itseni luettavaksi. Jokaisella meistä on omat haavamme ja kipupisteemme. Niin luonnollisesti minullakin. Olen ihminen ja inhimillinen. Ehkä asian tuominen julkiseksi auttaa minua itseäni. Ehkä joku muu saa siitä jotakin. 

Toiset rakastavat jouluja. Toiset taas kertovat etteivät ole jouluihmisiä. Usein silloin taustalla on joku joulu milloin on tapahtunut jotakin ikävää eikä tee mieli enää palata kipeisiin tai epämiellyttäviin muistoihin. Minä rakastan jouluja. Äitienpäivät ovat sitten toinen juttu. Eikä taustalla ole yhtään erityisen huonoa äitienpäivää. Jotta voi ymmärtää nykyisyyttä tarvii tehdä pieni aikamatka taaksepäin.

Olen kotoisin tavallisesta maalaistalon perheestä jossa on äiti, isä ja minulla oli myös isoveli. Äiti järjesti minut ja isoveljeni joulupukin poroajelulle paitsi, että en uskaltanut mennä kyytiin vaan roikuin sen sijaan äidin housunlahkeessa. Äidin kanssa luettiin iltarukous ja kuunneltiin kissankellojen kilinää.  Äiti lauloi Pii pii pikkuinen lintu. Äiti vei päiväkerhoon ja pyhäkouluun. Äidin luokse menin myös itkemään kun juostessa kaaduin ja polveen tuli haava. Äiti oli minun syli, tuki ja turva. Sain myös pikkusiskon joka oli maailman kaunein. Sillä oli ihanat silmäripset. Pian siskoni syntymän jälkeen äitini sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja joutui mielisairaalaan. Sieltä hän kävi joskus kotona viikonloppuisin. Siskoni ollessa 11 kk äitini teki mielisairaalassa itsemurhan. Taustalla on synnytyksen jälkeisen masennuksen lisäksi vaikeita lapsuuden traumoja. Olin silloin 5-vuotias.  Muistan vieläkin sen hetken kun tätini kertoi ison uutisen isälleni. Äidin kuoleman jälkeen mummu ja pappa muuttivat meille muutamaksi vuodeksi siihen saakka kunnes isäni rakensi uuden talon jonne muutettaessa olin kolmannella luokalla. Mummoni oli ollut usein pahalla tuulella ja vietinkin suurimman osan ajasta ulkona ja naapurissa. Olin valtavan helpottunut kun mummu ja pappa muuttivat pois siitäkin huolimatta, että vastuu ruuan laitosta ja kodin siivoamisesta siirtyi pääosin minulle.

Kouluajalta muistan lähestyvät äitienpäivät ja korttien tekohetket. ”Voithan tehdä kortin mummullesi”. Tein kortit, vaikka aina ei olisi huvittanut. Myöhemmin äitienpäivän lähestyessä mietittiin millaisen ruusun ostamme mummulle ja millaisen äidin haudalle.

Mikään ei korvaa äidin syliä ja lohtua. Viime syksynä muistin, että olen pienenä istunut koivun oksalla tuvan päässä itkemässä. Isäni oli paljon maatilan töissä ja mummu ei ollut kovin helposti lähestyttävä. Itkin itkuni yksin. Opin olemaan ilman syliä, selviämään ja pärjäämään yksin. Oli pakko olla vahva.

Äidin mallia olen saanut mummultani, kotikylän naapureilta, tädeiltäni, setäni vaimolta, anopeiltani ja muilta kohtaamiltani naisilta elämän varrelta. Oman kokemukseni pohjalta olen oppinut miten tärkeää on nähdä ja huomioida lapsi oli se sitten kenen lapsi tahansa. Yksi aitoa välittämistä osoittava huomiointi voi jättää pysyvän jäljen ja kantaa todella pitkälle.

Poikaystävän tullessa kuvioon äitienpäivään kuului luonnollisesti myös hänen äidin ja mummujen muistamiset. Mentiin äitienpäivälounaalle. Menin naimisiin 2004 ja toiveissa oli saada myös omia lapsia. Lapsia ei alkanut kuitenkaan kuulua ja hakeuduimme lapsettomuushoitoihin. Ensimmäisen mieheni kanssa lapsia ei koskaan tullut. Nykyisen mieheni kanssa olemme toivoneet lasta myös. Vuonna 2011 se viimein tapahtui. Olin spontaanisti raskaana. Olin valtavan onnellinen ja ajattelin, että en jaksa pitää salaisuutta sisällä ja sitä paitsi vatsani turposi heti niin, että ajattelin, että en voi salata asiaa töissä kovin pitkään. Tilasin töihin paikallisesta konditoriasta sacherkakun. Peruutin kakun kuitenkin seuraavana aamuna, koska olin alkanut vuotaa verta. Varasin ajan ultraan. Ultrassa selvisi, että kyseessä onkin tuulimunaraskaus. Maailma romahti. Olin shokissa. Ultran jälkeen minulla oli pari tuntia aikaa päättää lähdenkö Ranskaan. Olimme varanneet siskoni kanssa 10 päivän yhteisen Ranskan matkan jo kuukausia sitten. Tein päätöksen ja samana päivänä me lennettiin  Pariisiin. Ensimmäisenä iltana kävelin Montmartrella ja olin väsynyt ja itkuinen. Tunsin kuitenkin, että minua kannatellaan. En ole siskoni kanssa kahdestaan.

Parin päivän päästä menimme siskoni kanssa katsomaan Claude Monetin puutarhaa Givernyyn aivan kuin olimme etukäteen suunnitelleet. Olin ihastunut hänen impressionistisiin töihin ja etenkin lummemaalauksiin jo yläasteella. Vuoto oli jo alkanut ja sinä päivänä olin todella kipeä. Muistan miten sidoin kaulaliinan vyötärölleni, koska selkäni oli keskenmenon vuoksi todella kipeä. Monetin puutarhassa tulppaanien kukinta oli kauneimmillaan. Olin hurmioitunut. Päivä oli samalla yksi elämäni kauheimpia ja kauneimpia päiviä. Opin millainen voima kauneudella on. Se saa unohtamaan kivun ja tarttumaan elämään kiinni silloin kun tuntuu kaikkein pimeimmältä. Päivän jälkeen olin tuskainen ja kuoleman väsynyt. Muistan vieläkin, että jouduimme odottamaan paluujunaa pitkän päivän jälkeen 2 tuntia ja miten rukoilin, että junassa olisi vapaa istumapaikka. Niin siellä olikin. Vaihtaessa metroon, toivoin että vaunussa ei olisi ketään ja saisin olla siskoni kanssa rauhassa. Vaunussa oli yksi mies.  Tuo mies avasi meille lähtiessä oven. Tunsin, hyvin vahvasti, että en ole taaskaan yksin vaan minua kannatellaan. Reissun jälkeen arki alkoi ja elämä jatkui. Pikku Iiris oli jättänyt kuitenkin jäljen.
 

Vauvoja ei kuulunut. Välillä meni vuosia, että emme panostaneet asiaan mitenkään erityisemmin. Jossain vaiheessa hakeuduimme hedelmöityshoitoihin. Opin myös mitä lauseita ei kannata sanoa lapsia pitkään toivoneille naisille. ”Kyllä se sitten tulee kun lakkaa stressaamasta” , ” Olen kuullut, että monelle käy niin, että kun lakkaa yrittämästä niin sitten on vaan tullut raskaaksi”. Nämä lauseet olen kuullut liian monta kertaa. Tarkoitus on hyvä, mutta sanat kuullessani päässäni alkaa kiehua ja näen punaista. 

Hedelmöityshoidot olivat keholle kerta toisensa perään rankempia. Niistä palautuminen ja oman hormonitoiminnan tasoittuminen vei aikaa ja voimia. Mentaalisesti ne olivat myös tiukkoja. Sitä toivoo ja pettyy. Toivoo taas ja pettyy. Jossain vaiheessa ei enää jaksa toivoa, sitten toivo kuitenkin herää ja taas pettyy. Uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Kunnes ei enää jaksa.

Sitten yhtäkkiä huomaa, että kuukautiset on myöhässä, rintoja aristaa ja vatsassa on tuntemuksia. Sitä lykkää raskaustestin tekemistä, koska tietää jo, että heti siellä ei kuitenkaan näy mitään ja koska pelkää, että siellä on taas vaan yksi viiva. On heinäkuun neljäs. Minun syntymäpäivä. Ollaan mieheni kanssa Imatralla. Ostan kuitenkin testin ja teen sen. Se on positiivinen. Voi sitä onnen tunnetta. Olen maailman onnellisin nainen ja yhtä hymyä. Kilautan melkein saman tien mun siskolle ja kerron uutiset. Leijun.

Sisko soittaa seuraavana päivänä, että mummu kuoli viime yönä ja että hän ehti kertoa mummulle, että olen raskaana. Ajattelin, että nyt tämä menee varmasti hyvin, koska mummukin sai asiasta kuulla juuri ennen kuin kuoli. Mummun kanssa olimme viime vuosina läheisiä ja hänestä oli tullut todella rakas ja tärkeä. Mummukin tiesi, että toivon lasta. Mummuni oli halvaantunut noin kuukautta aiemmin eikä enää loppuajasta pystynyt puhumaan. Mummun kuolema oli helpotus. Iloitsin raskaudestani. Reilun viikon päästä pöksyissä oli kuitenkin verta. Vuodin taas. Maailma romahti jälleen.  Ylimmästä euforiasta vajoan Mariaanien hautaan. En ole siinä kunnossa, että voisin mennä mummun hautajaisiin. Vien ruusun ja pienen sinisen kimpun muualla kuolleiden hautapaikalle mummun hautajaispäivänä. Tuntui siltä, että pikku Jaki astelee taivaan portaita ylöspäin mummun sylissä ja pappa on heitä vastassa. On vielä heinäkuu  ja olen lomalla. Istun riippumatossa, itken ja heijaan. Katson kun pioni kukkii. Istun ja heijaan taas. Tulee elokuu. On pakko alkaa tehdä töitä. Tulee raskas talvi jonka yllä on surun harso.

Olenko harkinnut adoptiota. Kyllä. Olenko harkinnut sijaisvanhemmuutta. En. Kumpaankaan emme ole halunneet päätyä. Elämässä on jo lapsi. Olen murrosikäisen tytön äitipuoli. Aada on ollut elämässä kuusivuotiaasta saakka ja hän on erityisen rakas. Tunnistan kuitenkin sen, että ennen kuudetta ikävuotta lapsen elämässä tapahtuu paljon ja silloin luodaan vahva kiintymyssuhde. Olen jäänyt jostakin paljosta paitsi. Olen paikannut puutetta tietoisestikin olemalla vahvasti läsnä pienille siskon pojille alusta alkaen ja tätittelen myös veljeni tyttäriä. Äitienpäiviin on kuitenkin liittynyt haikeutta. Olen tunnistanut, että kaipaan sitä, että äitipuolen roolikin tuolisi jotenkin huomatuksi. Sain ensimmäisen äitienpäiväkortin pari vuotta sitten ystäväni tyttäreltä Siljalta. Se oli todella liikuttavaa. Viime äitienpäivän jälkeen kerroin kipuilevani asiasta miehelleni. Eilen illalla ensimmäistä kertaa sain äitienpäiväkortin ja lahjan joka oli yhteinen mieheltäni ja tytärpuoleltani. Voit varmaan arvata, että tirautin kyyneleet.

Tiedän, että olen onnellinen on minulla tulevaisuudessa lapsia tai ei. Tiedän senkin, että äitiys asioihin liittyen itselläni on syviä haavoja mitkä eivät välttämättä kaikki parane täysin koskaan. Välillä haavat voi arpeutua, mutta jossain vaiheessa ne taas vuotaa. Asiat voi välillä olla pois mielestä vuosia, mutta aina uudelleen teema nousee jossain vaiheessa käsiteltäväksi. Joku uusi kerros tulee näkyväksi.  Monessa suhteessa olen jo pitkällä, mutta kipupisteitä on vielä. Historia on kuitenkin muokannut minut siksi ihmiseksi kuka olen tänään ja olen kiitollinen siitä. Ehkä joskus voin olla kiitollinen kaikesta. Vielä en ole aivan siellä. Osa haavoista on liian tuoreita. Jonkinlainen suru ja äidin kaipaus ei varmaan koskaan lähde pois.

​
En vielä tiedä tuleeko minusta koskaan äitiä, mummua, mummupuolta tai ”adoptoinko” joskus vanhana mummuttoman lapsenlapsen.  Tulevaisuus on avoin. Luotan kuitenkin siihen, että oli tulevaisuus millainen tahansa, se on hyvä. Yhteiskunnallisesti on aika vierastakin, että äitiys ei ole kaikkien naisten juttu joko omasta vapaasta tahdosta tai sitten lapsien saanti ei syystä tai toisesta ole vain ollut mahdollista. Maailmassa on aina ollut n. 10 prosenttia naisia joilla ei ole ollut lapsia. He ovat tukeneet toisia äitejä, huolehtineet muiden lapsista tai muuten rakentaneet yhteiskuntaa. Ehkä minun roolikin on antaa panokseni jonnekin muuhun kuin äitiyteen. Voin myös rakastaa lähelläni olevia lapsia ja koko maailman lapsia. Varmaa on se, että en enää jätä poroajeluita väliin vaan tartun tilaisuuksiin kun ne osuvat kohdalle. ​

​
-Eeva Ojalehto-

​

Olen tehnyt töitä lähes 15 vuotta ihmisten kanssa ja lähes 40 vuotta itseni kanssa. Vuosien varrella olen nähnyt monet kasvot ja kuullut monta tarinaa. Olen oppinut että kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Iloiselta näyttävä voi olla surullinen. Surulliselta näyttävä voi olla tyytyväinen ja onnellinen. Yhtä hyvin iloinen voi olla todella onnellinen ja surullinen surullinen. Mikä on totta? Totuus voi selvitä katsomalla tarkemmin. Huomaamalla pienetkin merkit ja vivahteet. Kaikki ei selviä aina myöskään katsomalla tarkemmin. On kysyttävä oikeat kysymykset. On kuultava sanat, äänenpainot ja tauot. On oltava herkkyyttä ja sallivuutta. On annettavaa aikaa ja tilaa. On kunnioitettava toista. Totuutta on odotettava joskus vuosia tai vuosikymmeniä. Totuus selviää kyllä aikanaan jos todella olet luottamuksen arvoinen ja totuus haluaa tulla nähdyksi. Totuus haluaa aina tulla nähdyksi edes yhdelle ihmiselle maailmassa. Mikä on sinun tarinasi, joka janoaa tulla kuulluksi ja nähdyksi?


Eeva Ojalehto



Kuva:Pixabay

En liiku siksi, että kuluttaisin enemmän kaloreita, vaan siksi, että rakastan sitä tunnetta miltä liike tuntuu kehossa. Miltä ilmavirta tuntuu kasvoilla kun hiihdän ja suksi liukuu alla. Miltä vartalossa tuntuu rento vapautunut juokseminen metsäpolulla. Miltä tuntuu lantion keinunta kun tanssin. Iloitsen siitä tunteesta miten liikkuminen tekee kehostani jäntevän ja voimakkaan.

En syö energiaa ja ravintoaineita vaan ruokaa missä on vivahteikkaita aromeja, aito maku ja tuoksu. Ruokaa millä on juuret. Nautin siitä miten ruoka hellii aistejani. Rakastan puhtaista raaka-aineista rakkaudella valmistettua ruokaa, ja suklaakakkuja! Ruualla ravitsen kehoni lisäksi myös sieluani.

En vietä aikaa lasten kanssa velvollisuuden tunnosta, vaan siksi koska rakastan ilon tunnetta mitä koen kun heittäydyn heidän kanssa liukumäkeen, rakennan lumilinnaa tai hyppään heidän kanssa laiturilta pommilla järveen. Kun näen lasten nauravat kasvot ja silmien loisteen. Haluan antaa heille myös kokemuksen siitä, miltä tuntuu hyväksyvät sanat, lämmin syli ja lempeä silitys hiuksilla.

En tee työtä vain rahan vuoksi, vaikka toki sitäkin tarvitaan. Teen työtä siksi, että saan työssä ilmaista itseni sellaisia puolia mitkä ei tule esille muualla. Saan kokea aikaansaamisen tunnetta ja jaettua iloa. Tuntea tekeväni jotain millä on arvoa ja merkitystä, jotta yhdellä ihmisellä maailmassa asiat olisivat hetken ripauksen paremmin. Haluan tehdä hyvää ja antaa maailmalle oman panokseni.

En tee asioita siksi, että pitäisi. Teen asioita siksi, koska palan halusta tehdä niitä. Laulan, tanssin olohuoneessa ja maalaan tauluja. Upotan kädet samettiseen saveen. En siksi, että olisin niissä hyvä, vaan siksi, että tehdessäni tunnen eläväni.

En enää juokse karkuun kurjia fiiliksiä. Kutsun ne luokseni illan ja yön pimeinä yksinäisinä hetkinä. Viivyn niiden kanssa hetken. Katson suoraan silmiin pelkojani ja pettymyksiäni. Annan kyynelten valua ja kehoni tuntea. Tunteet ovat sielun kieltä. Uskallan tuntea surua, sydämen kipua ja kaipuuta. Jotta voin elää vielä vapaammin ja rohkeammin. Rakastaa vieläkin vahvemmin ja auki olevalla sydämellä.

En hoida puutarhaa tehdäkseni ohikulkijoita kateelliseksi, vaan koska rakastan kauneutta ja kasveja. Siellä missä on vihreää on elämää. Tykkään upottaa sormet multaan ja siitä taianomaisen ihmeen seuraamisesta kun siemenestä kasvaa kukka. Hauras, herkkä ja kaunis. Rohkea, uljas ja hyväntuoksuinen. Kukat opettavat minullekin rohkeutta ja itseni hyväksymistä sellaisena kuin olen. Puutarhaa hoitaessani tunnen olevani onnellinen. Saan luoda isolla siveltimellä.

En kirjoita hakeakseni kaikkien hyväksyntää. Kirjoitan jakaakseni ajatuksia kanssasi. Opetellakseni ilmaisemaan sisintäni. Että uskaltaisin olla rohkeampi kertomaan mitä koen, tunnen ja ajattelen. Että oma ääneni vahvistuisi ja sanojen virta saisi pulputa vapaana. Ehkä joku sana koskettaa sinuakin aivan kuin niin monet sanat ovat liikauttaneet minua. 

En seikkaille näyttämisen halusta vaan, koska sisälläni on kokonainen muumilaakson joukkio joka rakastaa pieniä ja suuria seikkailuja, tuntemattomien asioiden tekemistä vaikka pelottaisikin. Pelon voittaminen tekee vahvemmaksi.

En sisusta kotiani, jotta siitä saa kauniita valokuvia vaan teen kodistani tunnelmallisen pesän missä minun ja läheisteni on hyvä olla. Teen kodistani paratiisin mikä kutsuu palaamaan maailmalta takaisin. Turvapaikan missä saan olla ja levätä. Painautua lämpimään kainaloon takkatulen hehkuvassa lämmössä.

En rakastele, siksi että parisuhteessa pitäisi rakastella lauantaisin puoli yhdeltätoista, vaan koska nautin siitä miltä kehoni tuntuu kun avaudun, antaudun ja sielu sulautuu toiseen. Uskallan päästää villihevoseni laukkaamaan vapaana.

En katso silmiisi arvostellakseni, vaan nähdäkseni sinut kokonaisena sellaisena kuin olet. Nähdäkseni sielusi ja paljastaakseni omani sinulle. Liian helppo on kääntää katse pois. Tätä taitoa harjoittelen vielä kovasti.

En matkusta sen trendikkyyden vuoksi, vaan koska olen loputtoman utelias ja kiinnostunut maailmasta. Haluan tuntea miltä tuntuu kiivetä kukkuloiden ja vuorten rinteitä omin jaloin, kävellä paljain varpain valkoista rantaviivaa pitkin turkoosin meren rannalla minne voin pulahtaa. Haluan nähdä, kokea, elää ja tuntea. Palan halusta kokea metropolien sykkeen ja sademetsän lintujen laulun. Maistaa vieraita ruokia ja kohdata tuntemattomia ihmisiä. Katsella toisenlaisia elämisen malleja, jotta muistaisin että en todellakaan ole maailman napa ja on olemassa monenlaisia muitakin tapoja elää. Matkustaessani tutustun samalla siihen kuka olen. Toisinaan matkaksi riittää kävely lähimetsään tai kävely kotilammen rantaan.
​
En vietä aikaa luonnossa ainoastaan terveyshyötyjen vuoksi, vaan koska lumoudun kuullessani kuusten huminan, heinien kahinan ja pääskysten liverryksen. Hurmioidun perhosten ja sudenkorentojen tanssista, hiirten pikkuruisista jäljistä hangella ja auringonsäteiden heijastuksista lumihiutaleisssa. Mäntyjen, kuusten ja koivujen hyväksyvästä läsnäolosta kun painan vatsani niitä vasten. Luonto on suurin guruni, mestarini. Kiitos pohjoinen, itä, etelä ja länsi, tunnen teidän voiman. Kiitos äiti maa kun ravitset meidät kaikki, minutkin. Kiitos suuri taivas. Kiitos aurinko, kuu ja tähdet. Näen teidät. Te näette minut. Kiitos suuri henki. Tunnen voiman itsessäni. Elämän voiman. Kiitos elämä! Rakastan sinua. En pelkää kuolemaa, sillä olen elänyt. Toivon, että saan elää vielä monta päivää ja yötä.

Kiitos, kiitos, kiitos!

Eeva ​

Vuoden lähestyessä loppua on erityisen hyvä aika harjoitella kiitollisuutta. On hyödyllistä käydä läpi niitä asioita mitä vuoden aikana on tapahtunut. Tehdyt asiat tulevat itselle näkyvämmäksi ja saatat huomata miten paljon vuoden aikana on oikeasti tapahtunut. Miten hienosti olet selviytynyt lopulta tästäkin vuodesta! Samalla kun käyt läpi menneitä asioita luot tilaa mielessäsi myös uudelle. Kiitollisuuden harjoittaminen lisää tutkitusti myös hyvää oloa ja onnellisuuden tunteita.
​
Kiitollisuuden ihana puoli on se, että samantien kun kiität jostakin tulee hyvä olo. Mitä enemmän ja useammin kiität asioista sitä helpommin kiitollisuuden aiheita alkaa löytyä.

Voit tehdä vuoden lopun kiitollisuusharjoituksen listaamalla paperille tai mielessäsi asioita mistä olet kiitollinen kuluneessa vuodessa. Mieti myös miksi olet kiitollinen jokaisen asian kohdalla. Voit koittaa löytää kiitollisuuden aiheita haastavistakin tapahtumista.


Esimerkkejä harjoitukseen

Tässä on esimerkkinä muutama asia mistä minä olen kiitollinen juuri nyt:
1. Olen kiitollinen siitä, että kävin tapaamassa enoani. Olen kiitollinen, että kävin tapaamassa enoani, koska sain tutustua häneen paremmin ja siitä tuli meille molemmille todella hyvä mieli. Olen kiitollinen, koska tuntuu siltä kuin olisin löytänyt uuden ystävän.

2. Olen kiitollinen siitä, että minulla oli pitkään tulehdus jalkapohjassa, koska se sai minut aloittamaan uimisen. Olen kiitollinen siitä, että jaksoin käydä säännöllisesti uimassa, koska olen kehittynyt siinä ja uinti on kohottanut kuntoani.

3. Olen kiitollinen, että sain hakea pitkästä aikaa vuosiin luonnon kuusen suoraan metsästä. Olen kiitollinen, koska nyt minulla on kuusi ja se tuottaa minulle paljon iloa ja tuo joulumieltä.

Sinun oma kiitollisuusharjoitus

Listää mielessäsi tai paperille. Paperille kirjattuna harjoitus selkeyttää ajatuksia vielä enemmän.

1. Olen kiitollinen… koska…
2. Olen kiitollilnen... koska...
3. Olen kiitollinen... koska...

Tee harjoitusta niin pitkään kuin haluat. Mitä useammin toistat harjoitusta sitä enemmän myönteisesti se vaikuttaa.


Kun teet kiitollisuusharjoitusta tarkkaile millainen olo sinulla tulee sillä hetkellä kun kiität asioista ja hetki sen jälkeen. Todennäköisesti hyvä olo ja onnen tunteet lisääntyvät. Saatat huomata olevasi tyytyväisempi ja iloisemmalla mielellä.

Luo hyvä alku uudelle vuodelle

Voit jatkaa kiitollisuusharjoitusta myös niin, että kiität jo etukäteen niistä hyvistä asioista mitä ensivuonna toivot itsellesi tapahtuvan. Samalla teet mielikuvaharjoitusta tulevaa varten ja luot hyvän pohjan tulevalle. Voit lisätä harjoituksen tehoa visualisoimalla asiat mielessäsi mahdollisimman yksityiskohtaisesti.

Talven vastaanottaminen
 
Millainen tapa sinulla on ottaa talvi vastaan? Ajattelen niin, että on kaksi tapaa ottaa talvi vastaan: ilolla tai vastustaen. Vastustaja vastustaa monesti kaikkea talveen liittyvää. Hyi kun on niin kylmää, voi että kun on niin pimeää ja voi kun se joulukin tulee. Voisinpa vaan nukkua talven ohi ja herätä keväällä! Toiset taas on polttanut kynttilöitä jo elokuusta asti ja kaivaa pitkät kalsarit esille jo ennen ensimmäisiä lumihiutaleita. Suksetkin on voideltu valmiiksi jo ajat sitten. Ja joulu. Minä niin rakastan joulua ja sen laittamista! Ehkäpä useimmilla meistä on vähän taipumuksia näihin molempiin.

Ensimmäisessä tavassa  talven tuloon liittyy vastustamista ja huomio on kiinnittynyt talven ikäviin puoliin. Vastustamisen huono puoli on se, että se väsyttää ja vie energiaa. On eri asia todeta neutraalisti on kylmää, on pimeää kuin voivotella sitä. Jälkimmäisessä talven vastaan ottamistavassa huomio on kiinnittynyt enemmän talven hyviin puoliin; kynttilöihin, liikunnan riemuun ja jouluun. Nuo tavat on useimmiten toimintamalleja mitkä olemme oppineet jo kauan sitten, ehkä jo lapsuudessa omilta vanhemmiltamme ja voivat olla myös hyvin yleisiä ympäristössämme.

Millaisen talven sinä haluat?

Voit itse miettiä millaisen talven sinä haluaisit tällä kertaa? Tietoisilla valinnoilla voimme itse vaikuttaa omiin tapoihin ja oman elämän, sekä myös talven laatuun. Tiedäthän miten vahvoja rutiinit ovat. Kun olet kerran tehnyt hampaiden pesusta rutiinin, sitä ei tarvitse juurikaan miettiä ja toimintatapa palvelee sinua. Voit itse poistaa rutiineja ja luoda tilalle uusia itseäsi paremmin palvelevia jos vain haluat.
 
Listasin vinkkejä joista toivon sinulle olevan iloa talven. Millainen sinun mielestäsi olisi ihana talvi?

1. Nuku. Lisää unta. Mene hitusen verran aikaisemmin nukkumaan. Varttitunnillakin on jo merkitystä. Saati sitten kokonaisella tunnilla omaan vireystilaan ja jaksamiseen.
2. Listaa kaikki asiat mistä et tykkää talvessa.  Tämän paperin tekeminen on yhtä helppoa kuin kauppalistan kirjoittaminen. Revi tai polta sitten lappu ja unohda koko juttu. Unohda myös lappuusi kirjoittamista asioista valittaminen, vaikka vain siksi, että valittaminen vie energiaa ja saa olon tuntumaan kurjemmalta kuin se onkaan.
3. Tee toinen lappu ja listaa kaikki asiat mistä olet joskus tykännyt talvessa.  Lapsena todennäköisesti pidit talvesta ja ensilumikin oli jännä juttu!  Pistä tämä lappu vaikka jääkaapin oveen tai vessan seinälle. Aika ajoin katsele tuota paperia. Sen tehtävä on muistuttaa sinua talven riemuista ja ihanuudesta ja voit ryhtyä toimeen.
4. Ota annos valoa päivittäin. Luonnon valolla on valtavan iso vaikutus ja talvella meillä on puutetta valosta. Pienikin luonnonvalossa vietetty hetki piristää kummasti. Takki päälle ja piipahda hetkeksi ulos kahvitauolla tai ruokatunnilla vaikka aurinko olisikin pilvessä. Voit panostaa halutessasi sarastevaloon tai kirkasvalolamppuun. Tutkimusten mukaan niistä on apua kaamosoireisiin.
5. Haukkaa happea. Mikään ei voita raitista ilmaa. Ulos meneminen voi ensin tuntua epämukavalta, mutta palatessasi olet taatusti tyytyväinen ja mieli kirkkaampi. Kokonaan sisällä vietetyt päivät tekee olon tunkkaiseksi ja väsyneeksi. Ulkona oleminen sen sijaan energisoi ja virkistää sekä auttaa nukkumaan syvemmin. Muistathan, että kylmän sietokyky tarvii hankkia joka vuosi uudestaan. On luonnollista, että ilma tuntuu alkutalvesta kylmemmältä. Vähitellen siihen onneksi tottuu.
6. D-vitamiini, B-ryhmän vitamiinit, C vitamiini, Sinkki ja Omega 3 rasvahapot. Ei ihme jos olo on nuutunut, jos keholla ei ole riittävästi rakennusaineita. Monet puutokset voi näkyä mm. väsymyksenä, mielialan laskuna tai aivojen toiminnan heikentymisenä. Halutessasi voit teettää itsellesi vitamiini ja kivennäisaine mittauksen.
7. Harjoittele hyväksymistä. Talvi antaa hyvän mahdollisuuden mindfulness-harjoitukselle. Voinko hyväksyä tämän hetken sellaisena kuin se on? Voinko hyväksyä rännän ja loskan? Voinko hyväksyä sen, että käytänkin tänään aikaa lumitöihin? Voinko hyväksyä sen, että juuri nyt poskipäissä tuntuu kylmältä ja varpaita hieman palelee? Missä menee minun rajat minkä voin vielä hyväksyä ja milloin poskipäät ja varpaat on oikeasti paleltumavaarassa ja minun pitää toimia ja muuttaa jotakin?
8. Löydä liikkumisen ilo. Millaisesta liikkeellä olemisesta sinä pidät? Toiset meistä nauttii kävelylenkeistä missä voi kuljeskella metsässä tai kiertää katselemassa naapuruston talvivaloja leppoisampaan tahtiin. Toisille hiihto maistuu ja jotkut pitävät enemmän uinnista, kuntosaliharjoittelusta  tai joogasta. Tärkeintä on pysyä liikkeellä. Mitä monipuolisemmin sitä parempi. Unohda kalorien kulutukset. Aisti ennemmin miltä kehossa tuntuu kun liikutat käsiä tai jalkoja? Miltä musiikin rytmi tuntuu kehossa kun keinuttelet lantiota tanssitunnilla? Entä miltä kehossa tuntuu liikkumisen jälkeen? Entä mieliala? Laita merkille vaikutus.
9. Laita lintulauta. Luonnossa olemisella ja pelkästään luonnon katseleminen laskee verenpainetta ja stressihormonitasoja. Talitiaisten ja muiden lintujen seuraaminen lintulaudalla saa suupielet nousemaan.
10. Pulahda avantoon. Voi mikä voittajafiilis tulee avantouinnin jälkeen. Onnistuin. Uskalsin. Jee! Avantouinti voi vähentää kipuja ja parantaa yleistä terveydentilaa. Jos haluat voit testata miten avantouinti vaikuttaa sinuun.
11. Hyggeile. Tanskalaiset käyttävät sanaa hygge kuvaamaan mukavan kotoisaa rentoa oleilua. Suomenkielinen vastike voisi olla kotoilu. Siihen kuuluu nauttiminen, lämminhenkisyys, juurevuus mukava yhdessä oleminen.  Esimerkiksi itse luotu nautiskeluhetki kynttilöitä sytytellen ja kirjan lukeminen pehmeän viltin alle kääriytyen. Hyggeilyä on myös spontaanit tapaamiset ystävien kanssa kotona, kahviloissa tai kaupungilla.
12. Käänny itseäsi kohti. Talven hiljaisuus ja rauha kutsuu pysymään enemmän paikallaan, hiljentymään ja kääntymään kohti omaa sydäntä. Voit järjestää aikaa hiljaiselle oleskelulle, meditaatiolle tai vaikka ajatuksesi ylös kirjaamiselle. Elämän kannalta pysähtymishetkillä on paljon merkitystä.
13. Hengitä. Olipa tilanne miten ihana tai kamala tahansa huomion kiinnittäminen hetkeksi hengittämiseen on hyödyllinen. Hengityksen tarkkailu tuo helpomman olon vaikeassa tilanteessa ja lisää hyvää oloa entisestään.
14. Hymyile. Kokeile mitä tapahtuu kun hymyilet vaan. Ilman mitään erityistä syytä.

+1   Anna itsesi vain olla. Välillä on hyvä vaan olla ilman sen suurempia tavoitteita tai päämäärää.
 
Eläminen luonnon rytmissä
​
Luonnon rytmiin kuuluu erilaiset vaiheet. Suosittelen luonnon rytmien huomioimista elämässä. Talvi antaa oivan mahdollisuuden rauhoittumiselle ja akkujen lataamiseen.  Silloin on aikaa viettää enemmän paikallaan järjestäen rauhallisia ja hiljaisia hetkiä. Talviaikaan puutarhuri lepää ja suunnittelee tulevan kevään istutuksia ja kylvöjä. Samalla tavalla kuin puutarhuri voi omaa elämää rauhassa suunnitella ja hakea suuntaviivoja. Suunnitelmat ja ideat syntyvät usein parhaiten kun on riittävästi tilaa olemiselle. Suunnitelmia voi myös kirkastaa visualisoimalla ja tekemällä unelmakartan. Jossain vaiheessa on jälleen aktiivisen toiminnan aika.

Toivon talveesi iloa ja ihania hetkiä!

Eeva Ojalehto

Mieli palaa hetkittäin takaisin kesäloman lopulla ystäväni kanssa yhdessä tehtyyn melontavaellukseen. Saimaan sinessä kelluviin pieniin saariin ja vuosituhansien aikana sileiksi kuluneisiin luotoihin. Auringon lämpöön iholla ja ääniin mitkä syntyvät kun kajakki lipuu vedessä. Pilvien ja saarien heijastuksiin tyynen veden pinnalla.  Löytämisen riemuun, kun löytää täydellisen saaren missä majoittua. Niihin hetkiin kun saa riisua bikinit ja pulahtaa alasti uimaan etteivät bikinit ihan turhaan kastu ja koska alasti uiminen vain tuntuu paljon mukavammalta. Yksinkertaiseen pasta-annokseen ja aamupuuroon. Auringon laskuun ja kurkipariskunnan ohilentoon. Ehkäpä näimme saimaannorpan kuononkin?

Denebin, Vegan, Altairin ja Arcturucsen näkemiseen taivaalla öisellä vessareissulla. Tähtien näkeminen on kuin kohtaisi jälleen vanhat rakkaat ystävät. Sadeviitan alla värjöttelyyn ja ukkosen etäisyyden laskemiseen. Ystävällisiin mökkiläisiin, jotka antoivat vettä. Väsymykseen ja Lietveden kahvipaikan pizzan palaan ja mustikkapullaan. Silmien kirvelyyn ja vuotamiseen sekä päätökseen siitä, että ensi kerralle hankin paremmat aurinkolasit. Ystävän kanssa yhteisiin nauruihin ja jaettuihin elämäntarinoihin. Viimeiseen lounaspaikkaan ja uintiretkeen pienen saaren poukamassa.

Mielen valtaa suunnaton kiitollisuus ja onni. Kiitollisuus siitä, että sain ystäväni kanssa aikaiseksi. Rohkeudesta lähteä ja suunnistaa ilman navigaattoria tuntemattomilla vesillä pelkän kartan ja vaiston varassa. Luottaminen siihen, että kehoni pystyy kulkemaan pitkiä matkoja lihasvoimin. Koen olevani vaelluksen jälkeen aavistuksen rohkeampi ja vahvempi sekä myöskin herkempi ja luottavaisempi. Erityisen arvokasta on ollut saada jakaa kokemus yhdessä ystävän kanssa ja lähentyä ystävän kanssa entisestään.

Lisää energiaa saa monella tavalla mm. syömällä laadukasta ravitsevaa ruokaa, liikkumalla säännöllisesti, riittävällä unella ja levolla. Energiaa saa myös niiden asioiden tekemisestä mitkä saa sydämen laulamaan.

Minkälaisia asioita sinun kesäsuunnitelmissasi on? Ennen lomaa on hyvä hetki pohtia, mitä sinä todella kaipaat ja tarvitset nyt? Mitkä asiat ravitsevat sieluasi? Toiset meistä on todennäköisesti levon ja olemisen tarpeessa ja toiset janoavat tekemistä. Mikäli väsyä on kertynyt pitkältä ajalta voi olla järkevää pyhittää koko loma olemiseen ja hyvin rauhalliseen tekemiseen. Useimpien meidän arki on niin hektistä, että rauhallinen loman aloitus voi olla hyväksi kenelle tahansa. Toisinaan lomalle irrottautuminen onnistuu parhaiten lähtemällä pidemmälle tai lyhemmälle matkalle tai tekemällä jotakin täysin normaalista arjesta poikkeavaa. Epänormaalien asioiden tekeminen on ikään kuin viesti aivoille ja itselle, että nyt todella olen lomalla.

Monille meistä tekee hyvää, että kalenterissa on väljyyttä eikä ohjelmassa ole mitään suunniteltua. On aikaa nukkua pitkään, makoilla riippumatossa lukemassa ja ottaa aurinkoa rannalla, kuljeskella hitaasti luonnossa aistien. Oleminen antaa mahdollisuuden kuulla myös oman sydämen ääntä ja sielun kutsua. Se on erityisen tärkeää oikeassa suunnassa pysymiseksi. Tekevien ihmisten on hyvä olla tarkkana, ettei jälleen ala tukkaputkella tehdä ja touhottaa. Jos ei muuta niin tekemättömiä kotitöitä ja siivoamattomia kaappeja riittää aina.

Virtaa saa toki myös tekemisestä ja joskus juuri se, että siivoaa kaappeja antaa virtaa. Itse tekeminen tuottaa iloa ja aikaansaamisen tunne on myös palkitseva. Tärkeää onkin löytää balanssi tekemisen ja olemisen välillä.

Mikä saa sinun sydämesi laulamaan? Minkä tekemisestä aidosti iloitset? Onko jotakin tekemistä mitä oikeasti todella haluat tehdä, mutta siihen ei ole perusarjessa aikaa? Tekeminen mitä vastustamme emmekä oikeasti haluaisi tehdä vie energiaa, väsyttää ja masentaa. Uskonpa monen masennuksen yhtenä taustatekijänä olevan sen, että olemme tehneet liian pitkään jotakin mikä ei oikeasti ravitse meitä. Toisinaan se on esim. epätyydyttävä työ, joskus haaleaksi väljähtynyt parisuhde tai itse itselle asetetut kahleet.

Seuraamalla innostusta ja oman sydämen kutsua löydät tekemisen mikä todella ravitsee sinua ja tuo mukanaan iloa, energiaa ja itseluottamusta. Se lisää elinvoimaisuuttasi ja saa sinut tuntemaan todella olevasi elossa. Uskalla tehdä sitä mitä eniten kaipaat. Suurinta iloa tuottaa asioiden itse tekeminen. On eri asia katsoa toisen uimista telkkarista tai vierestä kuin todella itse uida. Tai laulaa, tanssia, pelata jalkapalloa, näytellä kesäteatterissa, maalata tauluja, leipoa tai mitä tahansa. Miltä tuntuu pullaa leipoessa katsoa kun sokeri ja kananmunat sekoittuu keskenään? Miltä tuntuu aistia kun kädet vatkaa ja puristelee pehmeää pullataikinaa ja nenä haistaa kardemumman tuoksun? Miltä tuntuu se ylpeys kun olen leiponut nämä pullat ihan itse? Entä se lämpimän uunista otetun pullan pehmeys, tuoksu ja maku?

Tekemisen suurin este on usein meidän oma liika kriittisyys: ”Olen huono laulamaan”, ”en minä osaa tanssia”, ”ei minusta ole siihen”. Kuinka moni taulu on jäänyt maalaamatta,  tanssi tanssimatta tai laulu laulamatta? Ei enää laulamattomia lauluja! Toivon, että uskallat laulaa sydämesi kyllyydestä olipa äänesi mikä tahansa. Voit laulaa pelkästään siksi, että voit ja koska se tuottaa sinulle itsellesi iloa. Tanssia, koska kehosi nauttii liikkeestä,  lantion keinumisesta ja siksi, koska se saa sinut muistamaan miltä tuntuu tuntea olonsa seksikkääksi.
 
Yksi tekemisen este on muiden ihmisten kommentit ja näkymättömät rajoitukset,  tykkäämiset ja tykkäämättä jättämiset.  No hittoon kaikki muut! Nyt on kyse sinusta ja sinun elämästä. On kuitenkin aika ajoin hyvä kysyä itseltä, että mitkä asiat rajoittavat minua ympäristössäni ja kulttuurissani? Toivottavasti et myöskään itse tule koskaan liian hienoksi tai arvokkaaksi  tekemään asioita mitä sielusi janoaa…

Itselläni yksi isoimmista ja vapauttavimmista oivalluksista on ollut se, että saan olla huono. Koska saan olla huono voin alkaa tehdä mitä tahansa.  Mitä tahansa! Mikä vapaus! Aloittaessani uutta aluksi en osaa ja luonnollisesti taidot ovat aika heikot.  Koska minun ei pidä olla hyvä, vaan saan olla myös huono, olen itselleni armollisempi ja harrastusta on mielekkäämpi jatkaa, vaikka olisin siinä ihan surkea. Toistojen myötä taidot kuitenkin vahvistuvat ja kehityn. Joissakin asioissa mitä olen jatkanut pitkään koen olevani jopa melkoisen hyvä niin kuin esim. joogassa, ryhmien ohjaamisessa ja juoksemisessa. Kehityn koko ajan myös frisbeegolfissa, laulamisessa, puutarhanhoidossa, kirjoittamisessa ja monessa muussa asiassa. Kaikissa näissä olen aluksi ollut taitamaton. Kehityn kuitenkin pikkuhiljaa.

Miksi sitten teen niitä asioita mitä teen? Koska ne saavat sydämeni laulamaan ja sielun hypähtelemään ilosta. En ketään muuta varten, vaan pääasiassa itseä ja omaa sieluani varten. Plussaa on jos ne tuottavat muillekin iloa. ​

Sinäkin voit. Aloita jo tänään.

Kevätpurot solisevat parhaimmillaan. Minulle luonto on yksi tärkeimmistä opettajista. Uusia ajatuksia ja näkökulmia avautuu, kun olen läsnä ja pysähdyn tarkkailemaan luontoa. Usein asiat asettuvat myös erilaisiin mittasuhteisiin.

Tällä viikolla pysähdyin tarkkailemaan kotini lähellä olevia kevätpuroja. Mieleeni tulvi monta ajatusta.

Vesi on uskomattoman joustava. Se taipuu kaarelle ja notkolle. Se voi pyöriä ja tehdä kuvioita. Vesi etsii itselle helppoa reittiä ja tarvittaessa työntää esteitä tieltään. Vesi voi olla yhdessä hetkessä lumihiutaleena, toisessa kevätpurossa ja kolmannessa koivun latvassa. Kohta se voi ollakin pilvenä taivaalla, sateenkaarena vesisuihkussa ja teekupin pohjalla.

Huolehtiikohan pieni vesipisara ennemmin tai myöhemmin väistämättä tulevaa muutosta tai jääköhän se kaipaamaan entistä? Tuskinpa vain. Jospa voisi välillä suhtautua elämään riemullisen kepeästi, kuin kevätpuro.

Olen suunnitellut ja valokuvannut Unelma Elämälle oman elämänmakuisen postikorttimalliston. Kuvat olen ottanut vuosien myötä pikkuhiljaa. Kahden kuvan ottamisessa puolisoni Ville Salminen on ollut apunani. 

Kortit ovat isoja ja olen tyytyväinen painojälkeen. Kortit on painettu paikallisessa Savilahden kirjapainossa Mikkelissä. 

Minulla on tapana silloin tällöin ilahduttaa kortilla tärkeitä ihmisiä. Etenkin heitä, jotka asuvat kauempana. Iloitsen itse paljon, jos saan oikeita kortteja. Se on todellista laatupostia! Korttien lähettäminen on yhtä ihanaa ja saa minut myös hyvälle tuulelle. Kortin lähettäminen on oikeasti helppoa ja edullista. Miten pienellä jutulla voikaan tuoda suuren ilon!

Korttien tarkoitus on tuoda lähettäjälle ja vastaanottajalle molemmille hyvää mieltä. Ketä sinä haluaisit ilahduttaa juuri nyt?

Kortit ovat nähtävissä ja tilattavissa TÄÄLTÄ

Iloalla ja rakkaudella, Eeva

​
Ehkäpä yksi rohkeammista asioista mitä ihminen voi elämässään tehdä on olla se ihminen kuka syvällä sisimmissään on. Helposti piiloudumme jonkin naamion tai roolin taakse. Tosin emme välttämättä aina itsekään tiedä kuka olemme. On kuitenkin äärimmäisen vapauttavaa ja helpottavaa kun riisuu naamiot ja uskaltautuu tulemaan siitä kaapista tai lokerosta missä on. Olemaan se kuka on. Paljaasti ja aidosti.

Ihmisestä joka on oma aito itsensä, hehkuu arvokkuus. Sielu ikään kuin paistaa läpi. Kun huomaa, että tuo toinen hyväksyy itsensä ymmärtää vaistomaisesti, että hän hyväksyy todennäköisesti minutkin. Kummankaan ei tarvitse enää esittää, Voi rentoutua ja olla vain. Huh, miten helpottavaa! Saa levätä seurassa.
 
Todennäköisesti jokainen meistä on oma itsensä erilaisissa tilanteissa erilaisilla tavoilla. Toisissa tilanteissa olemme puheliaampia ja toisissa hiljaisempia. Joissakin tilanteissa olemme taas eloisampia ja rauhallisempia.

Yksi syy miksi luonto koetaan niin voimauttaviksi, on todennäköisesti se, että ollessamme luonnossa tai vaikkapa lemmikin kanssa meidän ei tarvitse esittää. Voimme puhtaasti olla sitä mitä sillä hetkellä olemme kaikkine iloinemme ja suruinemme. Ehkäpä voimme siirtää samaa luonnollista olemisen tapaa myös ollessamme ihmisten kanssa. Puut ja kasvit ei yritä päteä, arvostella, neuvoa tai miellyttää. Ne vain on. 

​Sinä olet hyvä ja arvokas. Riittää, että olet. 

<3 Eeva

Ajattelen niin, että meissä jokaisessa itsessä on valtava viisaus sisällä. Viisaus on sydämen kuisketta. Sydän nimenomaan kuiskaa hiljaa. Se ei huuda. Oman sisäisen äänen kuulee pysähtymällä, hiljentymällä ja olemalla. Voi esittää kysymyksiä ja sitten vain hiljaa olla ja odottaa. Joskus vastaus saapuu pian ja toisinaan sen saamiseen menee pitkä aika.

Olen reilun vuoden verran harrastanut maalausta ja välillä kesken maalauksen saatan vain pysähtyä olemaan. Joskus käyn lattialle makoilemaan, suljen silmät ja odotan. Odotan vastausta kysymykseen mitä teen maalauksen kanssa seuraavaksi? Millä värillä maalaan? Olen vain hiljaa ja odotan. Indigon sinistä ja kultaista! Värit pulpahtavat yhtäkkiä mieleeni ja sitten nousen ja levitän maalausbaletille kultaa ja indigoa.

Yksi syy miksi pidän elämäntaidon valmennuksesta on juuri se, että en anna valmentajana valmiita vastauksia, vaan tarkoitus on nimenomaan kysymyksillä herättää asiakkaan viisautta kumpuamaan esiin. Retriitit antavat myös tilan ja rauhan pysähtymiselle, olemiselle ja sydämen hiljaisen kuiskeen kuulemiselle.
Ja kun saa vastauksia, usein tulee myös aika toimia ja tehdä totta niistä asioista mitä sydän kuiskuttaa, kunnes taas tulee aika rauhoittua kuulemaan.

Kuuntelemalla sydämen opastusta elämä on mielekästä ja sen suunta on kohti niitä asioita mitkä ovat itselle elämässä niitä kaikkein merkityksellisimpiä, ettemme kadota itseämme maailman tuuliin.