Kevätpurot solisevat parhaimmillaan. Minulle luonto on yksi tärkeimmistä opettajista. Uusia ajatuksia ja näkökulmia avautuu, kun olen läsnä ja pysähdyn tarkkailemaan luontoa. Usein asiat asettuvat myös erilaisiin mittasuhteisiin.

Tällä viikolla pysähdyin tarkkailemaan kotini lähellä olevia kevätpuroja. Mieleeni tulvi monta ajatusta.

Vesi on uskomattoman joustava. Se taipuu kaarelle ja notkolle. Se voi pyöriä ja tehdä kuvioita. Vesi etsii itselle helppoa reittiä ja tarvittaessa työntää esteitä tieltään. Vesi voi olla yhdessä hetkessä lumihiutaleena, toisessa kevätpurossa ja kolmannessa koivun latvassa. Kohta se voi ollakin pilvenä taivaalla, sateenkaarena vesisuihkussa ja teekupin pohjalla.

Huolehtiikohan pieni vesipisara ennemmin tai myöhemmin väistämättä tulevaa muutosta tai jääköhän se kaipaamaan entistä? Tuskinpa vain. Jospa voisi välillä suhtautua elämään riemullisen kepeästi, kuin kevätpuro.