Hetket paratiisissa

Mieli palaa hetkittäin takaisin kesäloman lopulla ystäväni kanssa yhdessä tehtyyn melontavaellukseen. Saimaan sinessä kelluviin pieniin saariin ja vuosituhansien aikana sileiksi kuluneisiin luotoihin. Auringon lämpöön iholla ja ääniin mitkä syntyvät kun kajakki lipuu vedessä. Pilvien ja saarien heijastuksiin tyynen veden pinnalla.  Löytämisen riemuun, kun löytää täydellisen saaren missä majoittua. Niihin hetkiin kun saa riisua bikinit ja pulahtaa alasti uimaan etteivät bikinit ihan turhaan kastu ja koska alasti uiminen vain tuntuu paljon mukavammalta. Yksinkertaiseen pasta-annokseen ja aamupuuroon. Auringon laskuun ja kurkipariskunnan ohilentoon. Ehkäpä näimme saimaannorpan kuononkin?

Denebin, Vegan, Altairin ja Arcturucsen näkemiseen taivaalla öisellä vessareissulla. Tähtien näkeminen on kuin kohtaisi jälleen vanhat rakkaat ystävät. Sadeviitan alla värjöttelyyn ja ukkosen etäisyyden laskemiseen. Ystävällisiin mökkiläisiin, jotka antoivat vettä. Väsymykseen ja Lietveden kahvipaikan pizzan palaan ja mustikkapullaan. Silmien kirvelyyn ja vuotamiseen sekä päätökseen siitä, että ensi kerralle hankin paremmat aurinkolasit. Ystävän kanssa yhteisiin nauruihin ja jaettuihin elämäntarinoihin. Viimeiseen lounaspaikkaan ja uintiretkeen pienen saaren poukamassa.

Mielen valtaa suunnaton kiitollisuus ja onni. Kiitollisuus siitä, että sain ystäväni kanssa aikaiseksi. Rohkeudesta lähteä ja suunnistaa ilman navigaattoria tuntemattomilla vesillä pelkän kartan ja vaiston varassa. Luottaminen siihen, että kehoni pystyy kulkemaan pitkiä matkoja lihasvoimin. Koen olevani vaelluksen jälkeen aavistuksen rohkeampi ja vahvempi sekä myöskin herkempi ja luottavaisempi. Erityisen arvokasta on ollut saada jakaa kokemus yhdessä ystävän kanssa ja lähentyä ystävän kanssa entisestään.

Olo on tyytyväinen siitä, että olen elossa ja todella tuntenut eläväni tänä kesänä. Talven varalle on taltioitu paljon kesän antia ja auringon lämpöä.

Mikä tapahtuu pienessä mittakaavassa voi tapahtua myös isossa mittakaavassa ja toisinpäin.

Samanlaista on myös elämä. Tarvii uskaltaa irrottautua satamasta ja lähteä tuntemattomille vesille ja luottaa omaan vaistoonsa. Välillä on hyvä pysähtyä tarkkailemaan ympäristöä ja miettiä mikä on oikea suunta. Matkaa ei tarvi tehdä yksin ja apua voi tarvittaessa pyytää muilta ja joskus saada pyytämättäkin. Joitakin asioita voi tehdä myös paremmin ensi kerralla. Joskus kastuu. Nauru tekee hyvää. Voi nauttia eteenpäin menemisestä. Iloita löytämisestä ja toisinaan voi olla hyvä vain antautua kellumaan. Voi pysähtyä aistimaan ympärillä olevaa luonnon kauneutta ja elämän ihmeitä. Huomata hetkittäin elävänsä paratiisissa.