Nyt, keskeneräisenä on oikea aika

Istuin eilen hetken paikoillani ja katselin varpaitani. Mieleeni tuli tuttu välähdys. Olen olemassa juuri nyt. Hei herää! Juuri nyt! Dinosaurukset elivät miljoonia vuosia sitten ja tulevaisuus jatkuu loputtomiin. Ikuisuuden loputtomalla aikajanalla minun täällä olo on silmänräpäys. Olen kuitenkin elossa ja olemassa juuri nyt. Miten siistiä!

Päivät ja hetket kuluu. Joskus tuntuu, että päiviä tulee olemaan loputtomiin. Itseä on helppo huijata. Sitä kuvittelee olevansa ikuisesti nuori, terve ja  kuolematon. Aikaa tuntuu olevan loputtomiin ja siksi on helppo lykätä asioita. Huomiseen, ensi viikolle, seuraavaan kuuhun, ensi vuodelle ja seuraavaan elämään. Sitä ajattelee, että sitten kun on enemmän aikaa tai rahaa. Sitten kun jotkut asiat on hieman paremmin tai olen valmiimpi. Sitten kun sitä tai tätä. Entä jos nyt onkin oikea aika. Tällaisenaan. Keskeneräisenä, epäkypsänä ja vaikka ympäristökään ei aina ole suosiollinen. Vaikka kaikki ei olekaan täydellistä. Tekisi sen mihin elämä kutsuu. Isoon tai pieneen. Hyppäisi tuntemattomaan. Siihen mikä niin pelottaa ja samalla polttelee ja innostaa.

Paistoin joskus raparperipiirakkaa ja se jäi vahingossa keskeltä raa´aksi. Jonkun mielestä se olisi ollut epäonnistunut. Piirakasta tulikin todella hyvää. Sen jälkeen jätin piirakan paistamisen tarkoituksella kesken, koska raparperipiirakka oli niin paljon mehukkaampaa ja maukkaampaa hieman raakana.

Mikä sinua kutsuu?
Minkä aika on juuri nyt?
Jos ei nyt niin milloin sitten?
 
Kysyn itseltäni  usein kysymystä jos ei nyt niin milloin sitten? Yleensä vastaukseni on, että ei ikinä. Paras aika on juuri nyt…
 
Olen astunut jälleen kohti tuntematonta ja sitä mihin elämä minua vahvasti kutsuu. Juuri nyt nautin syksyn kauneudesta ja hajuherneiden suloisesta tuoksusta…

-Eeva Ojalehto-