Elämään kannattaa vaikuttaa silloin kun on elossa.
-Eeva Ojalehto
MB Elämäntaidon valmentaja
Työyhteisövalmentaja NLP Practitioner, NLP Master Practitioner, NLP Personal Coach Mindfulness-ohjaaja CFM Työfysioterapeutti Jooga- ja meditaatio-ohjaaja Metsämieliohjaaja "Olet taitava elämäntaidon valmentaja. Saat osallistujat kokeilemaan, keskustelemaan ja heittäytymään." |
Uskon valmennuksen voimaan. Kouluttautuessa olen itse saanut valmennusta. Saan valmennusta edelleenkin. Koen, että oman elämäni matkan varrella juuri PITKÄT LIVENÄ TAPAHTUNEET VALMENNUSPROSESSIT ovat olleet elämääni vahvimmin vaikuttavia.
Olen sijoittanut koulutukseeni ja valmennuksiin tuhansia euroja. Se on henkistä pääomaa mikä on aina mukanani. Valmennusprosessien tuloksia ei mitata hetkessä vaan ne vaikuttavat prosessin aikana ja syväluotaavasti pitkän ajan kuluessa. Elämän matkan varrella olen oppinut johtamaan itseäni. Niin ei todellakaan ole aina ollut ja ulkoistin pahaa oloani esimiehen, puolison ja yhteiskunnan syyksi. Itsensä johtaminen on taito minkä olen oppinut. Se on vastuun ottamista omasta itsestä ja omasta elämästä. Se palkitsee minua niin, että huolehdin päivittäin omasta kehostani hyvin ja olen elinvoimainen. Tunnistan, että minulla on enemmän valmiuksia selviytyä haastavista elämän tilanteista. Tiukan paikan tullen minulla on enemmän selviytymiskeinoja käytössäni mitkä ehkäisee uupumista. Haluan jakaa oppimaani eteenpäin, jotta sinullakin on mahdollisuus tehdä elämästäsi mahdollisimman hyvä. Nämä kun ovat taitoja mitä pitäisi opettaa meille jo peruskoulussa, mutta niin ei vielä ole. Minusta on jännittävää seurata mitä sinussa ja elämässäsi alkaa kurssin myötä tapahtumaan. Olen varma, että sinäkin onnistut ja elämänlaatusi kohenee. Aikaisempien kurssien myötä olen nähnyt monen vaihtaneen työpaikkaa, paikkakuntaa, pudottaneen painoa, alkamaan elämään rohkeammin ja hehkumaan... Valmennuskurssi tuo nostetta ja rohkeutta elää oman näköisesti. |
Ollaksesi suuri ole kokonainen Oivalsin heinäkuussa 2028, että minun on mahdollista mennä pidemmäksi aikaa ulkomaille. Lähdin maailmanympäri matkalle!
En usko, että olisin tehnyt matkaa ellen olisi aiemmin ollut valmennuksissa. Valmennukset olivat luoneet ajatuksiini uusia polkuja ja pystyin näkemään mahdollisuuksia. Näin maailman ympärimatkan oven olevan auki. Uskalsin myös tarttua tuohon tilaisuuteen. Siitä tuli elämäni reissu! Matkustin yksin ja reissussa opin valtavasti paitsi eri kulttuureista ja matkustamisesta, myös elämästä. -Eeva Ojalehto |
Hei! Ja voi liikutuksen kyynel! Löysin muistiinpanoni Unelmavuosi-valmennuksesta. Olen saanut kaiken, siis ihan kaiken mitä silloin olen kirjoittanut haluavani! -Kirsi Jurvanen-
Early Bird: 454 kun varaat 15.8 mennessä.
Hinta: 488 € (sis. alv. 25,5%). Maksu 1,2 tai 5 erässä. Yrityksen ollessa maksaja hintaan lisätään alv 25,5 %. Kurssin varausmaksu 100€ maksetaan heti varauksen jälkeen. TAKUU: Osallistut ensimmäiseen valmennuskertaan ja saat rahat kokonaisuudessaan takaisin mikäli koet, että kurssi ei olekaan sinua varten. Hinta sisältää mm.
|
Sain kurssilta rohkeutta ja tietoa itsestäni. Työkaluja parempaan itsetuntemukseen ja parempaan elämään. "Kurssi antoi oivalluksi kuinka ystävällisesti ja rakastavasti ohjata itseä ja omaa ajatusmaailmaa uusille urille." |
Aivan unelma kurssi! Luottamuksellinen tila ja ilmapiiri pohtia syvällisiä ja joskus vähemmän syvällisiä asioita. Vertaistukea elämän aallokossa. -Päivi- Kurssi antoi rohkeutta lähteä kehittämään itseä ja aloittamaan muutosta. -Ritva- |
Erinomainen kurssi! Sain kurssilta iloa ja löysin vahvuuksiani. - Anna-Kaija Tillman - Olen oppinut kiitollisuutta ja kasvanut henkisesti. Olen oppinut mm. paljon itsestäni, arvostamaan itseäni ja nauttimaan pienistäkin asioista. -Kati- |
Unelma elämä |
Proudly powered by Weebly
|